Koulutushalli

Koulutushalli avautui DogStopilla syyskuussa omaan käyttöön ja vuokrattavaksi lokakuun alussa. Pääsääntöisesti kaikki omat koulutukset tullaan pyörittämään koulutushallilla Kynsilehdossa osoitteessa Sienikuja 9 (entiset HundSpan tilat). 

Hallissa on tekonurmi, jossa on kumirouhe. Hallin koko on noin 430 m2, joista osa on sosiaalitiloja (keittiö ja lasten leikkihuone tulossa käyttöön, ovat vielä kesken). Nurmialueen koko hieman vajaa 400 m2. Hallin korkeus noin 2,5 metriä. Hallin pihassa on runsaasti parkkitilaa ja iso nurmialue ympäröi koulutushallia. Pihasta pääsee moneen suuntaan ulkoiluttamaan pyörä- ja autoteitä pitkin koirat.  Ohjeet hallin käyttöön tulee lukea jokaisen hallinkäyttäjän.

Halliin tulossa koulutukseen tarvittavaa välineistöä, tällä hetkellä suosittelemme ottamaan mukaan kaiken itse tarvimansa. Tarpeellista varustusta päivitetään tarpeen mukaan, jätäthän vinkkisi ilmoitustaulun listaan jos huomaat puutteita asioista tai esineistä joita halliin olisi hyvä täydentää.

Hallin voi vuokrata ensisijaisesti tunneittain (varattavissa myös 30 min aikoja) ajanvarauskalenteristamme, samalla maksaen hallivuokran tai vaihtoehtoisesti on mahdollista varata vakiovuorot yhdistyksille tai muille harrastusporukoille, jolloin hallivuokra laskutetaan joko kuukausittain tai kerralla koko vuokra-aika. Mikäli olet kiinnostunut hallin vuokraamisesta esimerkiksi talvikaudeksi säännöllisin vuoroin, otathan yhteyttä myymälään p. 050-3210276 tai sähköpostilla timo@dogstop.fi.

Hallissa on myös mahdollista järjestää erilaisia workshoppeja, koulutuksia, seminaareja tai mätsäreitä. Mikäli tapahtumia järjestetään koko päiväksi tai viikonlopuksi, joudumme valitettavasti perumaan kaikki kyseiseen ajankohtaan osuvat varatut hallivuorot. Perutut vuorot pyritään siirtämään tai maksetut vuorot hyvitetään mikäli sopivaa aikataulua ei siirrolle löydy.

Kurssitarjontamme hallissa löytyy osiosta kurssit, koulutukset ja seminaarit.

  •  Arkipäivähinta klo 06-16, 15€ / h
  • Arkipäivähinta klo 16-23, 30€ / h.
  • Lauantai- ja sunnuntaivuorot,  30€ / h.
  • Launtai- tai sunnuntai, koko päivä 245€
  • Koko viikonloppu (lauantai-sunnuntai), 470€. 

 

Lisäksi vakiovuorot (vähintään 5h /kk)  saatavilla edullisempaan hintaan. Arkipäivähinta klo 06-16 vakiovuorolaisille 10€ / h, muina aikoina 25€ / h. Vakiovuorot ja kokopäivän viikonloppuvuorot tulee varata sähköpostilla timo@dogstop.fi, tiedustelut myös myymälästä p. 050-3210276. Vakiovuorot laskutetaan erillisen sopimuksen mukaan.

 

Luentotilaksi meillä on valittavissa myös pienryhmätila Talvikankaan toimipaikassa. Tilan koko 55 m2. Vuokraamme tilaa tuntihinnalla 20€ / h tai vaihtoehtoisesti yhden päivän hinta 100€ (arkisin klo 08-20, viikonloppuisin erillisen sopimuksen mukaan). Säännöllinen pienryhmätilavuokraus sopimuksen mukaan, pyydä tarjous tanja@dogstop.fi.

SIJAINTI

Tuiskutie 3, 90630 Oulu

AUKIOLOAJAT

Ma-Pe: 8 - 20
La: 11 - 16
Su: Suljettu

Email

info@dogstop.fi