Jasmiina

Eläintenhoitaja, koirahierojaopiskelija

Olen vasta aloittanut Dogstopilla osa-aikasena ja töiden ohella opiskelen koirahierojaksi Weterissä.

Pienestä pitäen olen kasvanut koirien parissa ja ensimmäisen oman koirani sain 2010 joka oli huskymix. Omaksi iloksemme kävimme agilitytreeneissä muutamia kertoja ja liikuimme monipuolisesti pyörällä, rullaluistimilla ja juosten jossa sai toteuttaa vetohalukkuuttaan. Sen jälkeen on ollut kaksi sekarotuista kodinvaihtajakoiraa sekä tälläkin hetkellä kotona olevat kaksi kodinvaihtajakissaa.

Muita harrastuksia ovat retkeily, telttailu ja maastopyöräily. Eläintenhoitajaksi valmistuin 2017 keväällä ja sen jälkeen päädyin kaupanalalle useammaksi vuodeksi töihin kunnes viime vuonna rohkenin jättää kaupanalan ja hakeutua takaisin eläinten pariin töihin.