KOIRAUIMALA

Koirauimala lähes puolen Suomen tarpeisiin. Koirauimalassa koirasi pääsee vuodenajasta tai säästä riippumatta uimaan, turvallisesti ja lämpimästi sisätiloissa.

Virkistävää liikuntaa ja hoitoa vedessä

Uiminen on erinomainen tapa harjoittaa lihaksia, parantaa koiran koordinaatiokykyä ja lisätä fyysistä kestävyyttä. Vesi toimii vastuksena lihasvoiman kasvattamiseksi, mutta myöskin neutralisoi painovoimaa, jolloin lihakset ja nivelet eivät joudu koiran kokonaispainon rasittamiksi – täsä syystä uinti onkin erinomaista liikuntaa myös nivelongelmaisille ja ylipainoisille koirille!

 

KOIRAUIMALA

DogStopin uimala tunnettiin ennen HundSpana ja uskallamme väittää, että Oulun koirauimala on Suomen vanhimmasta päästä. Uimalamme on toiminut jo vuodesta 2012, joten ajan saatossa meillä on uinut satoja koiria.

UIMA-ALLAS

Uima-altaamme on lasikuituinen, 10 metriä pitkä ja 3,7 metriä leveä. Sen syvyys on n. 120 cm, joten isompikin koira voi uida altaassa. Vesi on puhdasta ja lämmitettyä, se kiertää koko ajan hiekkasuodattimen kautta. Altaassa on klooria hyvin pieni määrä, paljon vähemmän kuin ihmisten uimahallissa, mutta toimii samalla periaatteella. Allasta huolletaan ja puhdistetaan päivää sekä seurataan mm. klooria ja pH- tasapainoa käsimittauksin. Uimalassa altaan vesi on n. +24 asteista.

UINTIVUOROT

Uintivuorot ovat yksityisiä, mikä tarkoittaa sitä että koko allas on varattu saman omistajan koiralle/ koirille ja tällöin uimalan tiiloissa tai altaalla ei ole muita koiria samanaikaisesti; tästä syystä uimavuorot on varattava etukäteen. Uintiajat on varattavissa 15-60 min mittaisina, mutta mm. ryhmille on varattavissa myös pidempiä aikoja halutessaan.

Ajat varattavissa nettisivuiltamme, myymälästä tai puhelimitse.

PESU- JA KUIVAUSTILAT

Koirauimalan pesutilat on reiluhkot ja tilasta löytyy kolme suihkupistettä, jokaiseen tarpeeseen eri korkuista pesuallasta ja yksi altaatonkin suihkupaikka, nämä erotettu väliseinillä toisistaan. Lisäksi tilassa on kaksi kuivaustilaa, joissa näissäkin väliseinät.

Omat shampoot ja pyyhkeet on hyvä olla mukana. Shampoot saa ostettua myös myymälästä, pyyhevuokra alk. 1,50€.

MUUTA HUOMIOITAVAA

Täysin koirakontakteilta ei välttämättä pysty välttymään; myymälästä allastiloihin tai pesutiloissa voi olla useampiakin koiria – esimerkiksi peseytymässä tai kuivauksessa, jotka ovat joko uimareita tai koiria jotka ovat talon työntekijöillä pesussa.

Jos haluat uimaan rauhallisempaan aikaan, kannattaa kysyä DogStopin henkilökunnalta apua rauhallisen ajan valintaan, autamme mielellämme.

Varaa aika Uimalaan

Voit varata ajan kätevästi verkossa, puhelimitse tai sähköpostilla.
Ajantasaiset uimalahinnastot löydät parhaiten ajanvarauskalenteristamme.

Varaa aika verkossa

Varaa aika soittamalla 050 321 0276 tai lähettämällä viesti info@dogstop.fi

Uintivaihtoehdot

Itsenäiset uinnit

Meillä kaikki koirat voivat uida halutessaan itsenäisesti ilman uintiohjaajaa- tai valmentajaa.

Voit valita sopivan ajan ja uimaan voi tulla lisämaksusta useampiakin koiria samalle uintivuorolle, lisäkoirien valinnat löytyvät ajanvarauskalenterissa lisäpalveluna uintiajan kohdalla. Mikäli koira ei ole uinut altaassa aikaisemmin, suosittelemme aina ottamaan uittajan ainakin ensimmäiselle kerralla, jotta koira saa turvallisen uintikokemuksen.

Uintivalmennukset ja vesiterapia

Uintivalmennukset ja vesiterapia ovat uusin palvelumme – uinneissa uintivalmentajana on vesiterapiakoulutuksen käyneitä alan osaajia, jolla yleisimmin koirahierojan osaamista ja koulutusta.

Palvelu sopii kaikille koirille, uimakokemuksesta riippumatta – erityisesti uintivalmennus on ihanteellinen valinta niille, jotka haluavat säännöllisyyttä ja taustalla mahdollisesti myös jokin tavoite tai selkeä syy miksi uidaan. Uintivalmentajat osaavat auttaa koiraasi juuri tarpeiden mukaisesti – myös koiria, jotka ovat kuntoutumassa esimerkiksi leikkauksesta. Uintivalmennuksiin, kuntoutusuinteihin ja ohjattuihin uinteihin voi valita uintivalmentajan.

Ohjattu uinti

Uittajauinnit on tutuin palvelumme asiakkaillemme.

Uintiaika vaihtelee varauksen mukaan ja uittaja on altaassa koiran tukena ja apuna. Ohjattuun uintiin voi lisämaksusta valita useamman koiran samalle uintiajalle .

Uittaja on aina koirakeskuksen työvuorossa oleva työntekijä – / eläintenhoitaja, jolla on kokemusta allastyöskentelystä, mutta ei välttämättä vielä vesiterapiaosaamista. Kuitenkin, ohjattuja uinteja voidaan valita myös uintivalmentajille.

Koirauimalan ohjeistusta ennen uintia

  • UINTIAIKA

    Uintiajat ovat yleensä 15-30 minuutin mittaisia, myös 45-60 min aikoja on varattavissa. Perusmaksu koostuu 1-3 koiran uinnista, riippuen uintivarauksesta, lisäkoirista erillinen maksu. Uintia varatessa suosittelemme tarkistamaan montako koiraa uintihintaan kuuluu – tarvittaessa otathan lisäpalveluista lisäkoiria uintiajallesi. Uinnin yhteyteen varattavissa myös muita palveluita.

     

  • UINTIAIKA, KOIRAMÄÄRÄ, HINNOITTELU

    Uinnit joko itsenäisesti tai ohjatusti, niin aikuisille kuin pennuillekin. Ensi kertaa altaassa uiville koirille suosittelemme aina ohjattua uintia, jotta uintikokemuksesta saadaan sujuva ja onnistunut ensikosketus myös allasuintiin. Tällä hetkellä tarjoamme kertaalleen tutustumisuinnin yhdelle koiralle tarjoushintaan madaltaaksemme kynnystä lähteä kokeilemaan uintia.

    Ohjatut uinnit, uintivalmennukset sekä kuntoutusuinnit sisältävät aina uittajan altaaseen. Altaalle saa avustajan laiturille tarvittaessa lisäpalveluna, tällöin henkilökunta ei kuitenkaan mene lainkaan altaaseen vaan on pelkästään ns. kuivan maan apuna.

    Suosituksemme on, maksimissaan kolme koiraa olisi yhdellä uintivuorolla kerrallaan; haluamme taata turvallisen uinnin kaikille koirille – mitä enemmän koiria kerralla, sen suurempi turvallisuusriski. Mikäli uintivuorolle olisi tulossa enemmänkin uimarikoiria, suosittelemme pidemmän uintiajan ottamista suuremmalle koiramäärälle. Uimalassa koirat ovat aina omistajan vastuulla.

     

  • VARATTU UINTIAIKA

    Uintiaika on varattu allasaika. Olethan paikalla n. 10-15 min ennen allasajan alkua. Mikäli myöhästyt varatulta ajalta, huomioithan että seuraavan uimarin allasaika ei voi siirtyä. Kuitenkin, jos olet myöhässä ja seuraavaa uintiaikaa ei ole varattu, henkilökunnan kanssa voi sopia allasajan venyttämisestä niin että saa uida varatun ajan verran.

    Huomioithan, että ennen uintia koira tulee harjata kotona hyvin etenkin karvanlähtöaikaan ja uimalaan tullessa koira tulee huuhtoa suihkussa, vähintäänkin tassut ja mahanalusta sekä takapuolikarvat. Tämän tärkeys korostuu etenkin rapakeliaikaan keväisin ja syksyllä – näin vältämme suurimmat sotkut allastiloissa mutta myös vesi altaassa säilyy puhtaampana ja täten helpottaa myös henkilökunnan altaan puhtaanapitoa. Samalla myös kaikille asiakkaillemme uinti on mielekkäämpää, kun tilat pysyy siistimpänä.

    Koirauimalasta löytyy uintiliivejä lainaan.

  • MITÄ MUKAAN UIMALAKÄYNNILLE?

    Mukaan kannattaa ottaa herkkuja palkkanamiksi etenkin ohjattuun uintiin tuleville koirille – kaikki koirat eivät innostu ensimmäisillä kerroilla leluista.

    Omia uimaleluja koiralle, jos niitä haluaa käyttää – tai, ne voi ostaa myös myymälän valikoimasta. Myös uimalelukori on vuokrattavissa, tämän voi varata jo uintivarauksen yhteydessä lisäpalveluna tai kertoa tarpeesta uimaan tullessa.

    Suosittelemme ottamaan omat pyyhkeet mukaan. Meiltä voit myös myös halutessasi vuokrata tarpeellisen määrän pyyhkeitä. Mikäli haluat pestä koirasi shampoolla, omat turkinpesuaineet mukaan – myymälästä voi ostaa myös omaan tarpeeseen sopivat turkinhoitotuotteet.

    Vesi roiskuu viimeistään kun koira nousee altaasta ja ravistaa itseänsä, joten omistajan on hyvä varata vaihtovaatteita mukaan! Omistajalle sisäkengät (sandaalit, crocsit tms.) helpottamaan uimalan puhtaanapitoa ja vähentämään mm. kivien, hiekan ja muun sisäänkantautumista pesu- ja allastiloihin. Myös meiltä voit lainata sisäkenkiä, muutamia tossuja löytyy lainattavaksi. Ulkokengillä ei pesu- ja allastiloihin saa mennä.

  • UINNIN JÄLKEEN

    Kun uintiaikaa päättyy, uimalasta on kaksi käyntiovea. Jos ei halua kohdata mahdollista altaalle tulevaa koiraa, voi käyttää uimalan toista ovea ja kiertää esimerkiksi käytävän kautta takaisin pesutiloihin.

    Uinnin jälkeen koira tulee vähintäänkin huuhtoa kokonaan altaan klooriveden poistamiseksi ja halutulla tavalla kuivata tämän jälkeen. Pesutiloista löytyy tehoföönejä kuivaamiseen.

    Huomioithan, että uintiajan jälkeen pesu- ja kuivausaika on 30 minuuttia, jotta voidaan taata jokaiselle uimarille sujuva peseytymis- ja kuivausmahdollisuus. Jos tarvitsee lisäaikaa, lisämaksulla saa haluamansa ajan ja tarvittaessa henkilökunta tällöin ohjaa kuivaamaan toisiin tiloihin ruuhkan välttämiseksi.

    Jos koirallasi on tarve päästä tarpeille, uimalan ovesta pääsee takapihalle. Muistathan kerätä jätökset, takaoven luona roska-astia kakkapusseille.

  • KOTIMATKALLE JA KOTONA UINNIN JÄLKEEN

    Kylmällä säällä kostean koiran lämpimänä pitäminen on kovin tärkeää kotimatkan ajan, joten otathan koiralle manttelin mukaasi välttääksesi vilustumiset, lihasjumit, nivelkolotukset tai vesihäntäoireilun, erityisesti talviaikaan. Kylmä, kostea koira ottaa helposti kylmää ja kostealle koiralle kylmä ilma tuntuu epämiellyttävälle.

    Uinti tehostaa aineenvaihduntaa, joten suosittelemme käyttämään koiran tarpeillaan uinnin jälkeen. Muutama tunti uinnista, suosittelemme palauttavaa kävelylenkkiä.

Varaa aika palveluun

Varaa aika helposti verkossa. Voit varata ajan myös soittamalla 050 321 0276 tai lähettämällä viestin info@dogstop.fi
Varaa aika