Kirsi

Trimmaajaopiskelija

Olen kolmekymppinen jokapaikanhöylä; taitoja ja työkokemusta löytyy niin koira-alalta kuin muistakin töistä.
Koiraharrastuksen aloitin v. 2001 kun sain ensimmäisen koirani, alkuun käytiin harvakseltaan koiranäyttelyissä – siitä koiramäärä kuitenkin lisääntyi ja näyttelyharrastus muuttui säännölliseksi. Tätä myötä myöskin heräsi kiinnostus koirien hyvinvointiin ja turkin huoltamiseen – ja lopulta alkoi vaikuttamaan elämään hyvinkin voimakkaasti, onneksi kuitenkin positiivisessa mielessä.
Cavaliereja olen omistanut yli 20 vuotta ja kasvattajana toiminut 15 vuotta; kuitenkin cavalierien vaikea terveystilanne vaikutti siihen, että päätimme lopettaa kasvattamisen.
Ammattitutkintoja ja koulutuksia on matkan varrella kertynyt muutamia – eikä loppua näy. Harrastan koira-alan luentoja ja koulutuksia sekä luen paljon alan kirjallisuutta. Väliin mahtuu vähän käsitöitäkin… toki lapsiperhearjessa nämä ovat jääneet viime vuosina vähemmälle.
Kirsi tekee töitä DogStopilla trimmaajana, tutkintotodistusta juuri odottelee trimmaajan ammattitutkinnosta – ennen pääsiäistä sai juuri tehtyä opintoihin liittyvät näytöt läpi ja valmistuminen on enää vain paperitöitä vaille valmista. Kirsi on tullut taloon maaliskuussa 2023, jolloin aloitti trimmaajaopiskelijana.